Kirjoitettu 13.3.2022
Toinen kokonainen viikko Tampereen kuntoutuksessa ja koko sairaalareissun neljäs viikko oli alkamassa. Luvassa oli kävelyretki ulkona, rapputreenejä ja kotiinlähdöstäkin olin kuullut huhuja.
Itsenäiseen puuhasteluun harjoittelin joka päivä. Liikkuminen sängystä päiväsaliin, vessaan ja fysioterapiaan sujui itsenäisesti. Mutta toki moottoroitu sängynpääty ja tartuntapihdit olivat varsin mukavat apuvälineet. Edelleenkään ei tehnyt mieli punnertaa selkämakuulta itseä ylös tai kenkiä lattialta. Suihkureissulla otin ison harppauksen eteenpäin, sillä jaksoin seistä koko suihkun ajan. Vaahdotin myös tukan kahta kättä käyttäen. Kasvojen pesussa toki piti pitää tuesta kiinni, sillä silmien ollessa kiinni, tasapaino ei pitänyt. Olisin kaatunut. Joskus nämäkin asiat ovat olleet elämässä niitä itsestään selviä asioita...
Eikä pelkkä kroppa ollut kuperkeikkaa heittänyt. Kyllähän tunnepuolikin aika volttia heitti aina vähän väliä. Ystävä soitellessaan naureskeli, kun kysyin: ”Jutellaan vaan, mut eihän haittaa, että itken samalla?” Itkua ja naurua samaan aikaan, eikä aavistustakaan miksi. Kätevää.
Liikkuminen itsessään eteni parempaan suuntaan, mutta olin saanut uudenlaisen seuralaisen. Aiemmin TYKSissä kinesioteippiä vaatinut pakara, se ei ollutkaan oireilua käyttämättä olleesta kropasta. Se oli hermosärkyä. Nyt se oli yltynyt aika voimakkaaksikin, tuikkivaksi hermosäryksi. Oravanpyörä. Kun yritin nousta sängynlaidalta istumasta seisomaan, alkoi ”sähkötys”. Kesken liikkeen voimakkaat sähköiskut pysäyttivät liikkeen, eivätkä ne helpottaneet ennen kuin liikkui. Näitä alkoi sitten tulla eri asennoissa ja kesken harjoitusten. Sain lisää lääkkeitä. Ne tosin saatiin vaikuttavalle tasolle vasta useamman viikon kuluessa, nopeaa apua tähän ei ollut.
Onneksi tavalliseen kävelyyn iskut eivät vaikuttaneet. Oli aika pukea paljon vaatteita päälle ja lähteä ulos kokeilemaan kävelyä lumessa. Fysioterapeutti Pauliina oli suunnitellut suunnaksi Hatanpään sairaalan rannan. Varsin hiljaksiin edettiin, mutta niin vain laiturille päästiin. Katsomaan Näsinneulaa. Kaikkineen retken matkaksi kertyi noin nelisen sataa metriä. Olihan ulkoilu varsin ihanaa vaihtelua. Kovat pakkaset paukkuivat edelleen.
Fysioterapian treenihuoneet sijaitsivat osaston alakerrassa. Matkalla mennen tullen oli luvassa rapputreenejä, eikä aina menty rappusista edes pidemmälle. Mun oli pakko saada rappusissa kulkeminen haltuun, kotoa kun löytyy kolmet eri rappuset, eivätkä ne vanhassa talossa ole ne helpoimmat. Niinpä mentiin ylös – alas – ylös – alas, kaiteen ja keppien avulla, erilaisilla askelluksilla. Fysioterapeutti sanoi, että: ”Kun vuorotahtiin menee raput yhden kepin ja kaiteen avulla, sit täällä ei enää edes pidetä.” Hahahah, ja senhän mä tein!
Vaikka välillä harjoiteltiin kävelyä myös yhden kyynärsauvan avustuksella, ei se vielä ollut kovin järkevä vaihtoehto. Sillä tavallahan sitä saisi kehitettyä itselle varsin hienoja kompensaatioliikkeitä, koska lantion ja pakaran tuki oli aika hurjasti kadoksissa. Keskimmäisen pakaralihaksen hallinta oli tiessään.
Miten tuo keskimmäisen pakaralihaksen hallinnan puute sitten erityisesti näkyi? Yksi tuttu testiliike monille: Asetu kylkimakuulle, nosta päällimmäistä jalkaa suoraan ylös.
Jalan nosto kylkimakuulla ei yksinkertaisesti onnistunut viittä senttiä enempää. Yksi asiaa helpottava vinkki alkoi kulkea matkassani: Nosta jalkaa kantapää edellä.
Kävellessä lantio halusi pudota oikealle. Paljon olisi treeniä luvassa.
Kuvattu 27.1.2021, 27 päivää onnettomuudesta. Videolta on helppo todeta, ettei tueksi tarkoitettu keppi ole hyvä saman puolen jalan heikkouden kanssa. Silloin tuki ei tule mukaan oikea-aikaisesti.
Mulle kokeiltiin myös peroneushermoa ärsyttävää ns pantaa oikeaan jalkaan, joka antaa hermoa ärsyttäviä impulsseja. Panta asennettiin polven alapuolelle ja tarkoitus oli antaa laitteen aktivoida nilkan osittain kadonnut liike. Olihan muuten villi tunne! Kyllä sillä saatiin nilkka koukistumaan. Pidempiaikaiseksi avuksi sitä ei mulle kuitenkaan määrätty, koska jalkaan oli alkanut liike jo osittain palaamaan.
Peroneushermo kulkee jalan ulkosyrjällä ja haarautuu jalkaterää lähestyttäessä. Sen hermotus lähtee alaselästä, jonka vuoksi myös esimerkiksi välilevyn pullistumat ja iskiashermon pinnetilat saattavat aiheuttaa hermon toimintahäiriöitä. Oireina voidaan kuvailla nilkan taivuttamisen voimattomuutta, tunnottomuutta jalkaterän ulkosyrjän tai nilkan alueella. Jalka saattaa myös ns ”läpsyä” maahan kävellessä. Lähde: osfysio.fi
Mulle oli alettu etsiä fysioterapiapaikkaa kotikulmilla. Autollakaan en luonnollisesti pystyisi ajamaan. Lääkäreiden ja fysioterapeutin kanssa käydyssä keskustelussa ehdottelivat kotiinlähtöä seuraavan viikon maanantaille.
